Kulukartoitus 04 & 05/18 – perhe kasvaa –

Hiljaista on taas ollut kirjoituksien suhteen, mutta siitä olen yllättynyt että joka päivä täällä lukijoita käy, ainakin tilastojen perusteella, mutta ovatko he sitten jotain hakukoneiden botteja niin en osaa sanoa. Kulukartoitus on tehty huhtikuulta jo aijemmin mutta en saanut sitä aikaseksi kirjoittaa ajallaan tänne, joten tässäpä on parikuukautta kerralla.

Huhtikuussa lyhensin lainoja reippaammin kuin aijempina kuukausina, jolloin myös säästöprosentti jäi odotetusti pieneksi. Tämä oli siis tietoinen valinta, joka luonnollisesti näkyy heti tuloksissa. Muuten yllätyksiä ei huhtikuu tarjonnut, tasaisen tappava kuukausi, joskin kuukausi sisälsi jotain pieniä hankintoja uudelle tulokkaale. Toukokuu taas toi vastaavasti paljon. Meille syntyi muutamaviiko sitten perheen lisäystä, terve poikavauva. Kuun alussa tuli myös otatettua kallis kuva auton kanssa, joten siitä poliisihallitukselta muistutus ja 140e rikesakko, joka erääntyy kesäkuussa. Eipä nuista voi ku itteensä syyttää.

Huhtikuu 2018 suurimmat menot TOP4:

Lainat
Ruoka
Polttoaineet
Auton kulut (hieman äänieristystä paranneltu)

Toukokuu 2018 suurimmat menot TOP4:

Ruoka
Lainat
Laskut
Työruoka

Mistä voisin sitten kiristää? Oikeestaan kaikesta, paitsi laskut on mitä on ja lainat on mitä on. Työruoka, ruokaostokset ja polttoaineet näistä voisi hyvin vielä karsia.

Mitäs sitten jäi käteen?

Huhtikuussa vaivaiset 7,3% ja Toukokuussa taas normaalimmat 24,3%. Kuluva kuukausi kun taputellaan niin on H1 pulkassa ja näkee paljonko ollaan perässä keskiarvollisesti asettettua tavoitetta.

Vedonlyönti 2017-2018 kaudella:

Harrastuksena siis myös vedonlyönti. Pelaan lähinnä pikkupanoksilla Englantilaiseen jalkapalloon pitkävetoa. Myös vakiota tulee pelattua, mutta niistä en oo pitäny niin tarkaa kirjaa kuin pitkävetokohteista. Tällä kaudella sain pelattua vain 217 kohdetta. Nämä kohtee lähinnä Valioliigaan ja Championship sarjoihin. Aikaisempina vuosina vetoja on tullu noin 500-600 kappaletta ja palautusprosentti näissä määrissä on ollut 103-106% kaudessa. Nyt kun vetomäärä oli vähäinen niin rouva fortuna oli suosiollinen ja antoin palautukseksi 113%. Olkaamme siis tyytyväisiä.

Ensikaudesta en osaa sanoa tulee pelattua, mutta kaippa sitä jotain jännitystä pitää elämässä olla.

Sijoitukset:

Kuukausisäästäminen jatkuu edelleen ihan suunitelmien mukaan. Olen asettanut itselleni tavoitteen kuinka paljon salkkun pääomaa yritän kasvattaa tänävuonna. Ilokseni voin todeta, että olen sitä tavoitetta edellä, joka taas tarkoittaa sitä, että kuluseuranta on tässä auttanut. Nordnetissä kuukausi säästäminen on ilmaista, eikä mitään piilokuluja ole. Käy tutustumassa ja tee tili ja ala säästämään.

www.Nordnet.fi

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.